Muskettisoturien tarina tuntuu Ruskolla vasta alkulämmittelyltä seikkailuun, mutta hauskat hahmot, lauma hevosia ja miekkojen kalina viihdyttävät yleisöä

Alkuperäistarina Alexandre Dumas, ohjaus, käsikirjoitus ja lavastus Valtteri Roiha, musiikki Oskari Vahvaselkä, puvustus Kirsi Vaara, apulaiskoreografi Veera Kärppijoki, tekniikka Toni Rautio, maskeeraus Minna Pilvinen. Ensi-ilta 4.6.

Ranskalaisella maatilalla nuori D'Artagnan (Vili Hokkanen) haaveilee urasta muskettisoturina. Samaan aikaan Pariisissa Kardinaali Richelieu (Niina Pekkala) juonittelee kuninkaan (Arttu Kähkönen) etujoukkojen lakkauttamiseksi. Mutta mitä tapahtuu, kun D'Artagnan kohtaa musketöörit Athoksen (Mikkö Jäästö), Porthoksen (Risto Anttonen) ja Aramiksen (Tiina Peltola)?

Alexandre Dumas'n klassikkoromaani Kolme muskettisoturia (1844) on sovitettu uusiksi useita kertoja. Ruskon kesäteatterissa ohjaaja-käsikirjoittaja Valtteri Roiha versioi seikkailun koko perheen kesähassutteluksi.

Roiha on muokannut hahmoja ja tapahtumia vapaalla kädellä, mutta säilyttänyt sopivasti tunnistettavia piirteitä. Esitys on mukaansatempaava ja miekkailukohtaukset ovat komeita. Hahmoihin tutustuminen vie kuitenkin niin paljon aikaa, että näytelmän juoni tuntuu vasta alkulämmittelyltä.

Esitys on mukaansatempaava ja miekkailukohtaukset ovat komeita.

Oman lapsuuteni D'Artagnan oli ensin animaatiosarjan muskettikoira ja sitten Chris O’Donnell Stephen Herekin ohjaamassa elokuvassa. Kirjastakin muistan päähenkilön nokkelana tyyppinä. Ruskon kesäteatterissa D'Artagnan on kömpelö ja hupsu, mutta siihenkin tottuu nopeasti, sillä Hokkanen tekee roolin hyvällä huumorilla.

Näyttelijöiden roolityö on muutenkin mukavan rentoa, ja muskettisoturien motto ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” toteutuu läpi esityksen. Hevosiakin lavalla laukkaa useita Kirsi Vaaran onnistuneessa puvustuksessa ja Minna Pilvisen tyylikkäässä maskissa.

Viimeistään nyt on todistettu, että Valtteri Roiha ja Ruskon kesäteatteri taitavat riemastuttavan komedian ja hauskat hahmot, mutta seuraavaksi toivoisin enemmän myös esityksen juonirakenteilta, jotta kokonaisuus pääsisi seuraavalle tasolle

FRIDA MARIA PESSI

Turun Sanomat

05.06.2023

Rooleissa:

Athos            Mikko Jäästö

Porthos        Risto Anttonen

Aramis            Tiina Peltola

D'Artagnan      Vili Hokkanen

D'Artagnan isä    Riitta Sahla

Mylady            Anna- Kaisa Laimi

Ranskan Kuningas    Arttu Kähkönen

Kuningatar Anna    Veera Lähteenmäki

Kreivi De Treville    Oliver Gröhn

Richelijöö        Niina Pekkala

Hovineito Amelie    Veera Kärppijoki

Kirjuri            Alma Pajunen

Sinetinvartija        Emma Maliranta

Hovineito 1        Viivi Heinonen

Majatalon pitäjä    Tarja ” Mummi” Vainio

Tarjoilija        Alma Pajunen

Kokki            Tiina Virkkunen

Sotilas 1        Venla Pääskynen

Sotilas 2        Tiina Virkkunen

Kansalainen 1        Alma Pajunen

Kansalainen 2        Riitta Sahla

Kansalainen 3        Tarja ” Mummi” Vainio

Kansalainen 4        Emma Maliranta

Hevoset:

Salama        Athoksen uljas ratsu.        Elmo Pekkala

Hopea        Porthoksen luotettu hevonen. Emilia Anttonen

Kiito            Aramiksen nopea ori.        Soila Väre

Rosinante            Kristiina Koljonen    

Hevonen 1 Sädetähti    Klara Vladoi    

Hevonen 2 Säde        Milja Nurmela

Hevonen 3 Säihky        Emilia Peltola

Hevonen 4 Metsätähti    Selja Jakonen

Hevonen 5 Tähti        Susanna Laimi

Hevonen 6 Kimalle        Elsi Kaivola